Kuka minä olen? Miksi blogini on tämän niminen?  Minusta kai tuli vain kiltti. Oliko se ympäristö vai geenit, kaipa sitä toivoo että se ympäristö, sillä kiltteys ei ole kovin arvostettua tämän päiivän yhteiskunnassa. Toki meille sanotaan että pitää olla kiltisti, mutta milloin vanhemmat nauravat ja tuntevat salaista ylpeyttä lapsistaan - silloin kun he tekevät hiljaa huoneessa läksyjään? Ei, vaan silloin kun ne tekevät syövät salaa suklaata niin että naama on ruskea ja hihittävät syyllisen näköisenä pilke  silmäkulmassa. Voi olla että tämä on yksipuolinen näkökulma, mikä minä olen kertomaan - eihän minulla ole edes lapsia.

En minä kotona kiltti ollut, olin aika vastarannan kiiski,. Kiltteys oli vaan tapa selviytyä kodin ulkopuolisesta maailmasta joka tuntui kouluun lähtiessä kovin pelottavalta. Itkin joka kerta kun olin unohtanut tehdä läksyni, enkä uskaltanut pyytää opettajalta lupaa mennä vessaan joten pissasin usein housuuni. Ei minua oltu pahoinpidelty, lyöty, soimattu tai riistetty vaikka joskus niin salaa mielessäni toivoinkin. Minä vain olin sellainen - ujo ja hiljainen.